Imetys voi olla kaikkea muuta kuin helppoa

Hyvää imetysviikkoa! Luulen, että aika moni ajattelee, että imetys on mitä luonnollisin, luontevin ja helpoin tapa ruokkia omaa lastaan. Tissi suuhun vain ja imettämään! Se on kuitenkin hyvin usein kaikkea muuta. Älä siis koskaan arvostele kenenkään tapaa ruokkia lastaan. Kaikki eivät pysty tai halua imettää, ja se on jokaisen IMETTÄVÄN oma asia. Ei vauvan isän, neuvolan, anopin, sairaalan, someseuraajan eikä kenenkään muun asia. Tässä meidän tämänkertainen tuskien taival.

Vauvalla oli heti synnyttyään vaikeuksia pysyä hereillä eli jaksaa harjoitella imemistä. Maito ei noussut ensimmäiseen pariin päivään. Niinpä vauvan paino laski lähes kymmenen prosenttia, mikä olisi liikaa. Sain siis käskyn antaa vauvalle sairaalassa lisämaitoa, mitä pelkäsin, koska se oli esikoisen kohdalla vaikeaa ja ahdistavaa.

Pumppasin epätoivoisesti maitoa omalla pumpulla ympäri vuorokauden, jotta maito nousisi ja jotta voisin ruokkia vauvan omalla maidollani. Kirkkaankeltaista maitoa tuli hiukan pullonpohjalle. Lisämaitojen antaminen ei oikein onnistunut ruiskulla, vauva sylki niitä koko ajan pois. Itkin, imetin, pumppasin, itkin, laskin, hikoilin, kirjasin vauvaan uponneita maitomääriä. Ja itkin taas vähän lisää. Vauvaa punnittiin, edelleen liikaa pudotusta. Kätilö opetti, kuinka vauvalle voisi antaa lisämaitoa pienellä ruiskulla samalla, kun yritän imettää.

Toinen kätilö tuli ja moitti, ettemme osanneet ja että määrätyt lisämaidot on nyt saatava annettua vauvalle. Olin suunniltani ahdistuksesta ja pelosta. Hän halusi näyttää, kuinka ne maidot kyllä saa ruiskittua vauvaan, jos vain osaa. Kuten hän. Hän iski käteeni pulloruokintaoppaan, mikä oli minulle siinä hetkessä viesti: sinä et osaa, älä edes yritä. Se siitä imetysmyönteisyydestä. Kätilö kysyi vauvan nimeä, en halunnut kertoa sitä hänelle. Muistan hänet, hänen satuttavat sanansa, ilmeensä ja eleensä varmasti ikuisesti.

Meille jäi molemmille ahdistus ja pelko siitä, ettei vauva kasva tarpeeksi. Kun tulimme kotiin, sama rumba jatkui. Puolisoni kävi ostamassa tarkan vaa’an, jotta saisimme painon selville ennen kontrollia, emme kestäisi epätietoisuutta. Itkin jatkuvasti.

Kotona maito nousi ja vauva oppi syömään. Neuvolahoitaja tuli käymään kotona eikä uskonut vaakansa lukemia – hän pyysi varmistuspunnituksen meidän vaa’alla. Oliko vauva voinut kasvaa niin paljon? Toisaalta luotin tähän jo sairaalassa: maito nousisi kunnolla vasta kotona, vauva pärjäisi sairaalassa pienellä maitomäärällä. Voisiko tälle kaikelle alun epävarmuudelle antaa vähän aikaa, ettei jo synnytyssairaalassa päätettäisi, että tuo ei muuten onnistu?

Vaikeudet eivät kuitenkaan todellakaan loppuneet tähän. Viikon kuluttua vauvan syntymästä imetys alkoi olla jo niin kivuliasta, että kirosin, itkin, ja lähes huusin kivusta. Tuntui kuin joku olisi repinyt nänniä irti koko imetyksen ajan virkkuukoukulla. Rinnat olivat polttavat, kutittavat ja vihlovat imetysten välissäkin. Pelkäsin imetystä. Nännit olivat vitivalkoiset, mikä kertoo Raynaydin oireesta. Kokeilin siihen suurella annoksella kalsiumia, magnesiumia ja B6-vitamiinia sekä verenpainelääkitystä. Sivelin nänneihin oliiviöljyä, kookosöljyä, sitruunaa, vissyä, kokeilin lämpöä. Ei mitään vaikutusta.

Neuvolan imetysohjaaja moitti tapaani käyttää rintakumia sekä imetysasentoani, vääränlaisia. Ymmärsin kuitenkin käynnillä, että Raynaydin oire on vain oire. Mun ei pitäisi hoitaa oiretta vaan yrittää vaikuttaa siihen, mikä oireen aiheuttaa. Eli vauvan vääränlainen imuote, joka triggeröi oireen.

Halusin varmistua, ettei oiretta aiheuta vauvan suun kireät jänteet. Olen oppinut, etteivät niistä tiedä mitään muut kuin spesialistit. Sairaalassa normaaliksi todettu kielijänne ei välttämättä todellakaan ole sitä. Sairaalassa lääkäri ei edes vilkaissut vauvamme huulijännettä, jonka spesialisti (maailman paras Mervi Starck) totesi myöhemmin aivan liian kireäksi ja leikkasi sen laserilla – tähän kaikkeen meni tuskin tuntiakaan yksityisellä lääkäriklinikalla.  Huulijänne oli viuhkamainen, sen pystyi maallikkokin toteamaan aivan kummalliseksi. Mervi ohjasi meidät myös Neuvola Nuppuun Laura Merivirran luokse haavakontrolliin, ja vasta tämä oli game changer imetysmatkallamme. Laura selvitti tilanteemme tyynellä itsevarmuudella ja vakaalla ammattitaidolla: imetysasennossani ei ollut mitään vikaa – vauva ei saisi missään asennossa oikeaa imuotetta lihaskireyksiensä vuoksi. Hän hieroi vauvaa ja imetyskipuni jäivät Lauran vastaanottohuoneeseen.

Tämän lisäksi olemme vielä käyneet vyöhyketerapeuttisessa hieronnassa, fysioterapiassa ja osteopaatilla, jotta vauvan kehon kireydet ja imetyskipu pysyisivätkin poissa. Niitä kireyksiä on ollut ympäri kehoa. Mietin jatkuvasti, kuinka moni muukin saisi vauvalleen apua kehonhuollosta, jota saa lähinnä vain rahalla.

Se, että imetys viimein onnistuu, on siis aivan kaikkea muuta kuin itsestään selvyys. Olen imettänyt kaksi kuukautta lamaannuttavissa kivuissa. Olen etsinyt valtavan määrän tietoa ja pyytänyt apua lukuisilta ammattilaisilta. Olemme maksaneet satoja euroja erilaisista toimenpiteistä ja palveluista (onneksi on vakuutus!)

Kaiken tämän olen tehnyt lähinnä itsekkäistä syistä: rakastan imettämistä, kun se ei satu, ja haluan imettää pitkään. Se tuntuu välillä huumaavan ihanalta. On ihanaa olla lähellä pientä vauvaa, jonka poskella valuu pieni maitovana aina imetyshetken päätteeksi. Pidän imettämistä myös helppona tapana syöttää lasta: ei tarvitse nousta lämmittämään maitoa useita kertoja yössä vaan voi vaikka nukkua itse samalla, kun lapsi syö juuri oikeanlämpöistä maitoa suoraan rinnasta. Haluan välttää öisin aivan kaikkea ponnistelua ja vauva saa nukkua aivan vieressäni, jotta voin mahdollisimman pienellä vaivannäöllä ruokkia häntä öisin ja nukkua itse mahdollisimman paljon.

Nyt tuntuu siltä, että kannatti taistella! Mutta hitto se oli taas kamalaa.

Kuva: Sinianna Visuals

Kaiken kestävä äiti

Vitutus on eri asia kuin ahdistus. Luulen, että aika monien äitien avunsaaminen tyssää siihen, ettei näitä kahta eroteta toisistaan. Vitutusta ja ahdistusta. Kun mä esikoisen synnytyksen jälkeen selitin lääkärille, että olen varmaan masentunut, hän kuittasi, että vauva-aika nyt vain on raskasta.

Toisella kerralla mun tuska otettiin heti vakavasti, mutta olen silti saanut toistaa lääkärille tuota samaa: vitutus on eri asia kuin ahdistus. Mä erotan ne kyllä toisistaan. En kaipaa ammattilaiselta itsestäänselvyyksiä siitä, kuinka vauvan hoitaminen 24/7 on väsyttävää ja että ulkoilu voisi piristää.

Vauva-aika on usein raskasta, mutta aika monille se on kohtuuttoman raskasta ja aika monien kohdalla keskusteluavusta, käytännön avusta ja lääkityksestä olisi hyötyä. Mutta aika monet kohtaa tässä kohdin vähättelyä: itsepähän rupesit, koita kestää, tuollaista se nyt vain on. Ei sen tarvitsisi olla.

Me äiditkin taidetaan pitää yllä sellaista itseämme jalkaan ampuvaa melkein myyttistä kertomusta siitä, kuinka vahva ja suorastaan yli-inhimillisen urhoollinen on ÄITI. Ollaanhan me usein aika kovia luita, mutta ei kyllä aina tarvitsisi olla. Eikä varsinkaan pitäisi olla niin, että sitä odotetaan meiltä, kaiken kestämistä. Ei absoluuttisesti kenenkään muun odoteta kestävän kahdeksan kuukauden pahoinvointia paitsi äidin. Ei vuosikausien unettomuutta. Sitä, että kaikki kodin työt metatöineen kaikkineen kasautuvat omille harteille.

Meiltä evätään usein apu raskausajan vaikeuksiin mutta myös vauvan ongelmiin. Aika usein esimerkiksi refluksiin, allergioihin ja suun jänneongelmiin saa avun vasta yksityiseltä spesialistilta – ja tätä ennen Facebook-ryhmistä, jossa vanhemmat (aika usein toiset äidit) auttavat toisiaan. Kaikki pitää itse hoitaa, äidin.

Heikkouden myöntäminen on kaikkien näiden vahvuuden odotusten vuoksi oikein erikoiskorkea kynnys äidille. Mutta ei meidän pitäisi joutua olemaan niin saatanan reippaita koko ajan.

Kuva: Ninni West

Nuna-love

Mainos: Wauva-kauppa

Kun vauva tulee taloon, alkaa taloon tulla myös jos jonkinlaista vermettä. Osa on välttämätöntä ja osa vähemmän välttämätöntä. Jotkut kamppeet ovat toiselle välttämättömiä ja toiselle eivät ollenkaan. Tämän tiedon koki karvaasti siskoni, joka ”erehtyi” kysymään Instagramissa, mitä vauva tarvitsee ja mitä ei. Tähän kun ei ole oikeaa vastausta. Minusta sähköinen rintapumppu (meillä Wauvasta saatu superhyvä ja palkittu Lola & Lykke -pumppu) oli tärkein väline vastasyntyneen kanssa ja osa ei tee sellaisella mitään.

Yhdistelmärattaat taitavat kuitenkin tulla ainakin meikein kaikille kysymykseen, kun vauva ilmoittaa tulostaan. Vaunuja ja rattaita pähkäillessä voi joutua aika helposti melkoiseen suohon, kun kaikki suosittelevat eri merkkejä ja toimintoja. Ihan ensin kannattanee miettiä, MISSÄ vaunuja ja rattaita käytetään. Metsälenkkeilijä kaipaa järeämpiä renkaita ja kaupungissa liikkuva taas hyötyy enemmän rattaiden pienestä koosta ja sutjakasta liikkuvuudesta. Kaupungissa täytyy usein ottaa huomioon myös esimerkiksi vanhojen kerrostalojen pienet hissit, joihin ei yksinkertaisesti edes mahdu kaikki vaunumallit.

Sitten voi miettiä vähän tarkemmin, mitä vaunuiltaan haluaa. Tämä voi tosin olla vähän hankalaa, jos odottaa esikoistaan. Itse tiesin näin toisella kierroksella, että kaipaan vaunuilta näppärän liikkuvuuden lisäksi korkeutta ja säilytystilaa. Olemme puolisoni kanssa molemmat pitkiä ja kaiken lisäksi vähän selkävaivaisia. Halusimme siis, että vauva makaa vaunuissaan mahdollisimman korkealla, ettei tarvitse turhia kumarrella. Lisäksi kaupungissa asuvina käymme yleensä kaupassa kävellen, joten vaunujen alaosassa olisi hyvä olla tilaa esimerkiksi ruokaostoksille.

Kävimme kokeilemassa muutamia eri vaunuja Tampereella Wauva-kaupassa ja tykästyimme molemmat ensitestaamalta Nuna Demi Grow -yhdistelmävaunuihin (meillä sävy Caviar), jotka saimme testailujen päätteeksi Wauvasta.

Rattaat ovat korkeat ja alaosassa on tilaa roudata vaikka ja mitä (vaikka vanhaa koiraa lenkillä, heh). Suuren tavarakorin lisäksi rattaan mukana tulee erillinen irrotettava ostoskori.

Vaunun kuomussa on integroitu Dream drape™ vaunuverho. Se kiinnittyy äänettömästi magneeteilla kopan runkoon.

Rattaita ei tietysti vielä olla päästy testaamaan vauvan kanssa, mutta niissä tärkeintä on mielestäni monipuolisuus. Elli viihtyi rattaissa todella pitkään ja nukkui sellaisissa monet, monet päikkärit. Nuna Demi Grow’t saa näppärästi yhdellä kädellä täysin makaavaan asentoon kolmessa portaassa, eli hyvältä kuulostaa! Valjaissa on MagneTech Secure Snap™ -magneettikiinnitys, ja ne on helposti säädettävissä, samoin rattaiden jalkatuki. 

Olemme liikkuneet vaunuilla paljon ja kaikki on sujunut Nunilla moitteettomasti! Asumme lähes Helsingin keskustassa ja pyörimme lähes päivittäin ravintoloissa, kaupoissa ja tavarataloissa, missä smoothisti pienilläkin käytävillä liikkuvat rattaat on välttämättömyys. Vauva nukkuu lähes kaikki päiväunensa vaunuissa niin sisällä kuin ulkona – siellä on selkeästi hyvät oltavat! Kuomussa on paljon mesh-pintaa jonka saa tarvittaessa esiin, jotta ílma kiertää paremmin.

Olin tosi kiinnostunut rattaiden sähköavusteisuudesta, mutta koimme, ettei se kuitenkaan ole aivan täysin välttämätöntä. Hytkymistoiminnosta olemme kuitenkin hyötyneet, mutta onneksi Ihan kaikki vaunut saa hytkymään erillisellä SleepyTroll-laitteella, jonka ostimme myöhemmin Wauva-kaupasta.

Makuuasennossa autossa!

Liikumme myös autolla, joten turvakaukalo oli tietysti pakollinen hankinta. Saimme Wauvasta Nuna Arra Next -kaukalon telakoineen ja se on osoittautunut aivan älyttömän hyväksi!

Vauva nimittäin nukahtaa kaukaloonsa usein melkein heti, kun hänet sinne laskee ja tässä kaukalossa voi antaa hänen nukkua pidempiäkin pätkiä. Arra nimittäin kallistuu makuuasentoon MYÖS silloin, kun se kiinnitettynä autoon tai rattaan runkoon. Pidemmät matkat Harjavallan mummilaan ovat siis sujuneet leppoisasti.

Lisäksi sen Base Next isofix -jalusta on rotaatiotoimintoinen eli kaukalon saa kääntymään ovelle päin, mikä helpottaa usein aika paljon turvavöiden kiinnittämistä ja irrottamista. Jalustaan kiinnittyy myös seuraavan vaiheen turvaistuin Nuna Todl.

Ajattelin etukäteen, ettei turvakaukaloa tule kiinnitetyksi ratasosaan juuri koskaan mutta mitä vielä! Olemme käyneet jopa ihan metsäkävelyillä vauva kaukalossa, koska hän on nukahtanut autossa emmekä ole halunneet siirtää häntä nukkuvana vaunukoppaan. Kaukalon kiinnittäminen rattaisiin on tietysti todella näppärä ominaisuus myös esimerkiksi autolla tehtävillä kauppareissuilla.

Nuna Arra Next -kaukalo painaa vain 3,9 kiloa ja ja on i-Size hyväksytty. Sitä voi käyttää 13 kiloon saakka.

Nunasta

Pääsimme testaamaan yhdistelmävaunujen ja turvakaukalon lisäksi Nunalta myös kantoreppua ja sitteriä, joista niistäkin olemme tykänneet kovasti.

Ihastuin amsterdamilaisessa Nuna-brändissä siihen, että tuotteiden käytettävyyteen on selvästi panostettu – jokaista ominaisuutta on suunniteltu ajatuksella! Tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja niissä on kekseliäitä ominaisuuksia. Lisäksi ne on suunniteltu kestämään aikaa. Esimerkiksi Demi Grow’t muokkautuvat kahden lapsen rattaiksi ja Leaf Grow -sitteri käy peräti 60 kiloon asti! Tämä oli minusta aivan huikea ominaisuus: meidän perheessä siis vauva ja koululainen istuvat samassa tuolissa. Ihan mahtavaa.

Nuna Cudl Softened -kantoreppu on ollut todella helppokäyttöinen, mikä tuntuu melkeinpä tärkeimmältä ominaisuudelta. Toki se on myös vauvalle ergonominen ja käyttöikä on pitkä! Sillä voi kantaa lasta selän puolella jopa 16 kiloon asti!

Leaf Grow -sitterin painoraja on peräti 60 kiloa!